Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Robotics Campus – Scale Up! -hanke vauhditti Riihimäen robotiikan innovaatio- ja osaamisekosysteemien kasvua 

13.6.2024 Tiedotteet Kehittäminen ja hankkeet Robotiikka Robotics campus - Scale up Riihimäen malli RoboTaika

Riihimäen kaupunki ja Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ovat panostaneet robotiikan koulutukseen ja osaamiseen jo useamman vuoden ajan. Robotics Campus – Scale Up! -hankkeessa saatiin erinomaista kansainvälistä kokemusta ja verkostoja robotiikan osaamisen skaalaamiseksi kohti innovaatioita ja kasvua.

“Hankkeen aikana laadimme aiesopimuksen HAMK:n uuden kampuksen sijoittumisesta Riihimäen asemanseudulle sekä päivitimme kehittämistoimintoja vastaamaan innovaatioekosysteemin tarpeita perustamalla kokonaan uuden teknologia ja innovaatiot -vastuualueen. Yhteistyösopimus Odensen kaupungin kanssa sekä Riihimäen jo ennestään laadukas robotiikkaopetuksen polku varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle sai hankkeen aikana uutta kansainvälistä boostia. Nyt meillä on Riihimäen robotiikkakaupungin menestysreseptin osaset kasassa”, kertoo Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho.

Robotiikan innovaatio- ja osaamisekosysteemin rakentamiseen saatiin työkaluja opintomatkalta Tanskan robotiikkakaupunki Odenseen sekä useista kansallisista ja kansainvälisistä työpajoista. Hanke mahdollisti alan kansainvälisten osaajien kokemusten ja verkostojen hyödyntämisen.

Riihimäelle HAMKin kaksi uutta kansainvälistä koulutusta

HAMK suunnitteli hankkeessa kaksi uutta englanninkielistä AMK-tutkintokoulutusta, joissa aloittaa elokuussa yhteensä yli sata kansainvälistä opiskelijaa.

Tieto- ja viestintätekniikan ja robotiikan koulutusohjelma (Bachelor of Engineering, ICT, Robotics) kouluttaa osaajia tekniikan alan suunnittelutehtäviin. Kestävän kaupunkikehittämisen koulutusohjelma (Bachelor of Engineering, Sustainable Urban Design) tuottaa puolestaan laaja-alaista, uusia teknologioita painottavaa, osaamista liikennesuunnittelun ja yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin.

”Pystyimme panostamaan koulutussuunnitteluun uudella tavalla. Sovelsimme suunnittelussa palvelumuotoilua ja ideoimme koulutuksia yhdessä sidosryhmien kanssa. Vahvan teknisen osaamisen lisäksi insinööriopiskelijat tarvitsevat osaamista myös esimerkiksi kestävyysajattelun soveltamisesta työelämässä vastaantuleviin haasteisiin. Opetuksessa hyödynnetään Design-Based Education -pedagogiikkaa, jonka tukemana opiskelijat harjaantuvat oppimaan yhdessä – etsien ja kokeillen ratkaisuja esimerkiksi yritysten toimeksiantoihin”, kuvailee liiketalouden, muotoilun ja tekniikan yksikön koulutusasiantuntija Jaana Sipilä HAMKista.

Molemmat koulutukset tarjoavat myös Riihimäen alueen nuorille mahdollisuuden hankkia kansainvälinen tutkinto ja suunnata uralle esimerkiksi kansainvälisiin yrityksiin. Uudet koulutukset vahvistavat robotiikan koulutuspolkua varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta toiselle asteelle ja edelleen korkeakouluun.

”Riihimäen kaupunki toimii oppimisalustana tarjoten robotiikan ja kaupunkisuunnittelun opiskelijoille käytännönläheisen ympäristön ja ainutlaatuisia oppimismahdollisuuksia. Koulutusten hakijamäärät osoittavat suurta kiinnostusta Riihimäen uutta koulutustarjontaa kohtaan”, kertoo HAMKin liiketalouden, muotoilun ja tekniikan yksikön johtaja Lassi Martikainen.

Riihimäen robotiikkaopetuksen mallille kansainvälistä nostetta

Hankkeen aikana Riihimäen kaupungin Robotiikkakampus järjesti eurooppalaisille perusopetuksen opettajille robotiikan täydennyskoulutuksen Sloveniassa. Koulutukseen osallistui viisitoista opettajaa kuudesta eri maasta. Kokemukset ja palaute koulutuksesta vahvistivat, että Riihimäen mallilla on annettavaa eurooppalaiselle teknologiaopetukselle erityisesti tulevaisuustaitojen opettamisen näkökulmasta.

Riihimäen robotiikan opetuksen mallia esiteltiin Häme EU Officen kanssa järjestetyssä kutsuvierasseminaarissa Brysselissä. Lisäksi hankkeessa rakennettiin Pohjoismainen kumppanuusverkosto, jonka kanssa toteutetaan tulevia tutkimukseen ja opetuksen kehittämiseen liittyviä kansainvälisiä hankkeita.

RoboTaika kutsui yrittäjät ja kuntalaiset robotiikan äärelle

Kaupunkilaiset ja yritykset kutsuttiin tutustumaan tekoälyyn ja robotiikkaan eri näkökulmista: Yrityksille suunnattu RoboTaika-seminaari ravisteli teknologiaan ja liiketoimintamahdollisuuksiin liittyvää ajattelua.

Hyvän mielen RoboTaika-kaupunkifestivaali järjestettiin ostoskeskus Majakassa, jossa esillä oli erilaisia robotteja, Pepper-robotin tanssipaja, robotiikkateemaiset leivokset, tekoälyn luomaa musiikkia ja kuvia sekä Riihimäen musiikkiopiston puhallinorkesteri. RoboTaika-seminaarin onnistumisessa Hyrian osaavilla opiskelijoilla oli iso rooli. Seminaarin tallenne on katsottavissa Riihimäen kaupungin YouTube-kanavalla.

Hanke sai tukea Hämeen liitolta Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) -määrärahasta. Hanke alkoi 1.2.2023 ja päättyi 31.5.2024.

Lisätiedot:  
Jouni Eho, kaupunginjohtaja, Riihimäen kaupunki, 044 767 6674
Pia Engström, kehityspäällikkö, Riihimäen kaupunki, 040 6297672
Lassi Martikainen, johtaja, liiketalouden, muotoilun ja tekniikan yksikkö, Hämeen ammattikorkeakoulu, 040 8221734
Jaana Sipilä, koulutusasiantuntija, liiketalouden, muotoilun ja tekniikan yksikkö, Hämeen ammattikorkeakoulu, 050 443 3447