Riihimäen lukiossa voi opiskella kesällä lukion robotiikkaopintoja
Riihimäen Robotiikkakampus, Riihimäen lukio sekä Kesälukioseura ry järjestävät tulevana kesänä kolmen opintopisteen laajuisen robotiikan perusteiden opintojakson. Tämä on ensimmäinen kerta, kun robotiikkaa voi opiskella kesäopetuksena Suomessa.
Opinnot ovat hyväksi luettavissa toisen asteen oppilaitoksissa. Opintojakso järjestetään Riihimäen lukion robotiikkaluokassa aikavälillä 5.–15.6.2023. Opetus tapahtuu arkipäivisin lähityöskentelynä klo 9–14. Opintojakson hinta on 150 euroa sisältäen opetuksen, lounaan sekä työskentelyvälineet.
Robotiikan perusteet -opintojakso on suunnattu sekä aloittelijoille että jonkin verran robotiikkaan perehtyneille lukioikäisille sekä yläasteen päättäneille. Opinnoissa käsitellään kokeneen robotiikan opettajan johdolla teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa. Tarvittaessa oppilaitokselta saa tietokoneen käyttöönsä opintojen ajaksi.
”Tämä on erinomainen mahdollisuus nuorille tutustua robotiikan perusteisiin. Mukaan toivotaan erityisesti myös ulkopaikkakuntalaisia, jotka ovat kiinnostuneet robotiikan alkeista”, kertoo Riihimäen lukion rehtori Kari Jukarainen.
Ilmoittautuminen kesän robotiikkaopintoihin tapahtuu Kesälukioseuran verkkosivuilla viimeistään 19.5.2023. Opintojaksolle mahtuu mukaan 20 opiskelijaa.
Lisätiedot:
Kari Jukarainen, rehtori, Riihimäen lukio, puh: 040 330 4605