Hyppää sisältöön

Valitse kieli

  • fi

    Sivuston kieleksi on valittuna suomi.

  • en

    Set english as the language of the page.

Riihimäellä robotiikan SM-kisat kahdeksannen kerran

17.1.2024 Robotiikka Tiedotteet SM-kisat MM-kisat SM-kilpailut

Kaksi poikaa kilpailurobottien äärellä.

Riihimäen Robotiikkakampus järjestää kahdeksannet VEX-robotiikan SM-kilpailut Riihimäen Urheilutalolla (Pohjolankatu 6) 31.1.-2.2.2024. Kilpailuja käydään kahdessa sarjassa: peruskoululaisille tarkoitetussa VEX IQ -sarjassa ja ensisijaisesti yli 14-vuotiaille sekä toisen asteen opiskelijoille tarkoitetussa V5-sarjassa. Nuorimmat kilpailijat ovat 9-vuotiaita ja vanhimmat 19-vuotiaita.

Kilpailuun on ilmoittautunut 31 IQ-joukkuetta ja seitsemän V5-joukkuetta. Tämä tarkoittaa noin 150 kilpailijaa ja valmentajaa.  Joukkueet ovat työskennelleet kilpailuhaasteen parissa useiden kuukausien ajan. He ovat suunnitelleet, rakentaneet ja ohjelmoineet kilpailuissa käyttämänsä robotit, sekä dokumentoineet koko kilpailuprojektinsa voidakseen esitellä sen tuomaristolle.

Riihimäkeläisillä on kilpailussa vahva edustus, sillä V5-joukkueista riihimäkeläisiä on neljä ja IQ-joukkueista 23. Joukkueita tulee lähes kaikista perusopetuksen yksiköistä. Muut joukkueet tulevat Luvialta, Oulusta ja Orimattilasta sekä Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä Keudasta.

Kisoja voi seurata paikan päällä ja linkin kautta

Tapahtuma on avoinna yleisölle keskiviikkona 31.1. klo 10–15.30, jolloin kilpaillaan V5-sarjassa. Torstaina 1.2. klo 10–16.30 sekä perjantaina 2.2. klo 9–15 kilpaillaan IQ-sarjan ottelut. Katsojan kannalta kiinnostavimmat hetket koetaan torstaina klo 13–16 sekä perjantaina klo 12–15.

Kilpailutapahtumia voi seurata myös livestriimin välityksellä. Linkki julkaistaan Robotiikkakampuksen kanavilla ja sivuilla lähempänä kilpailuja. Kilpailujärjestelyitä ja kilpailutapahtuman huippuhetkiä voit seurata myös Robotiikkakampuksen sosiaalisesta median kanavilta @Robotiikkakampus ja @Roboticscampus.

Parhaille osallistumisoikeus MM-kisoihin

Kilpailussa parhaiten menestyneet joukkueet saavat osallistumisoikeuden VEX-robotiikan MM-kilpailuihin, jotka pidetään USA:ssa, Dallasissa huhti–toukokuussa 2024. Dallasin kilpailutapahtuma on maailman suurin robotiikan kilpailutapahtuma ja osallistujia on tuhansia, yli 40 maasta.

Kilpailujen tuomaroinnista vastaavat riihimäkeläiset ja orimattilalaiset opettajat sekä kokeneemmat opiskelijat.

“Erityisesti roboagenttien eli pitkään robotiikan parissa työskennelleiden oppilaiden taidot toimia kisatehtävissä ja se, miten he osaavat kohdata itseään nuoremmat oppilaat ja millaisen kisatunnelman he luovat toiminnallaan, ilahduttaa ja saa tuntemaan ylpeyttä nuorista osaajista. Ilman roboagentteja kisoja ei voitaisi järjestää nykyisessä laajuudessaan. Roboagentit saavat työstään palkkaa ja työtodistuksen” kertoo robotiikan opetuksen eritysasiantuntija Reetta Viitanen.

Hyrialla on merkittävä rooli tapahtuman onnistumisessa, sillä Hyrian opiskelijat hoitavat opettajiensa johdolla kisojen livestriimauksen, vastaavat turvallisuudesta ja ovat mukana katsastuksessa.

Kisojen yhteistyökumppaneina ja mahdollistajina toimivat OP Häme, Insinööriliitto sekä Kaukolämpö ja Hämeen Konttoritekniikka.

Tervetuloa robotiikan SM-kisoihin!

Lisätiedot